Buddhismista Vaishnavismiin

Kun vähemmän älykkäät ihmiset alkoivat sokeasti väärinkäyttää Vedojen rituaaleja tappaen eläimiä uskonnollisuuden nimissä, ilmestyi Krishnan inkarnaatio Buddha. Buddha ymmärsi, että kun ihmiset jo näin pahasti olivat väärin ymmärtäneet vedojen opetukset, ei Hän voisi opettaa heille moraalia ja väkivallattomuutta enää vedojen pohjalta. Buddha siis tyystin hylkäsi vedojen opetukset ja rituaalit, ja suojeli näin avuttomia eläimiä ihmisten himokkailta kieliltä. Hän opetti jotain, mihin nämä barbaariset ihmiset pystyivät samaistumaan: että elämän päämääränä on nirvana, eli tyhjyys ja kaiken olemassaolemattomuus. Mikä tärkeintä, Buddha opetti ihmisiä elämään väkivallattomuuden (ahimsa) periaatteiden mukaisesti. Näin kun suurelta huonolta karmalta (eläinten tappamiselta) päästiin, saivat ihmiset uuden mahdollisuuden kehittää tietoisuuttaan ja kykyä ymmärtää Vedat ja niiden opetukset.

Pian Buddhan (ilmestyi noin 600 eKr.) jälkeen tuli Adi Sankara (ilmestyi noin 500 eKr.). Sankaracarya on Shivan inkarnaatio. Sankara alkoi kumoamaan Buddhismia (sitä tyhjyys-osuutta, ei väkivallattomuutta tietenkään) Upanisadien ja muiden veda-tekstien opetuksilla. Hän esitti vedat persoonattomassa valossa, jotta ne olisivat helpommin lähestyttäviä ja ymmärrettävissä Buddha-filosofian tyhjyyteen tottuneille. Advaita-vedantan opetus on se, että kaikki elävät olennot ovat samanarvoisia Jumalan kanssa, olemme vain unohtaneet tämän ykseyden ja joutuneet harhan valtaan. Näin hän toi esiin vedojen teismiä (ykseyttä) buddhismin ateismin (nollan) sijalle.

Shankaracarya, Shivan inkarnaatio, joka nosti vedat takaisin pöydälle Buddhan heivattua ne pois.

Vähitellen ihmiset oppivat vedojen hienojakoisia opetuksia. Seuraava mullistus tapahtui Ramanujacaryan myötä 1000-luvun alussa. Syntyjään Ramanuja rakasti Jumalaa, ja hän rohkeasti kumosi ykseysfilosofien väitteet. Ramanujan Vishishtadvaita-filosofia  (kehitelty ykseydenfilosofia, eli jalostettu ykseys) opettaa, että elävä olento on pieni osanen Jumalasta, ja näin ollen hänen asemansa on palvella kokonaisuutta. Aivan kuten käsi on osa kehoa ja palvelee kehoa viemällä ruokaa suuhun, samalla tavoin elävä olento on osa Korkeinta, siispä alkuperäinen asemamme on palvella Jumalaa.

Ramanuja kumosi Sankaran väitteen siitä, että käsityksemme itsemme ja Jumalan välisestä eroavaisuudesta olisi harhaa sanoen, “Jos harha voisi peittää Korkeimman henkilöllisyyden, harha olisi silloin Jumalaa korkeampi voima. Tämä vahvistaa, että olemme ikuisesti yksilöllisiä henkilöllisyyksiä ja Korkein on ikuisesti Korkein Henkilöllisyys. Vain johtuen meidän mahdottomasta pienuudesta, olemme joskus riittämättömiä ymmärtämään tämän persoonallisuuden filosofian, ja vaivumme harhan valtaan.”

Ramanuja myös kumosi Sankaran väittämän siitä, etteikö aineellinen maailma olisi todellista. Aineellinen maailma on todellista, mutta se on väliaikaista. Se on lähtöisin Jumalan energiasta, ja Jumala energioineen on totta. Eikä Jumala myöskään vähene voimissaan kun Hän luo, aivan kuten ei laulaja vähene säveltäessään laulun.

Ramanuja opetti, kuinka elävien olentojen tarkoitus on palvella Korkeinta. Hän päivittäin kertoi oppilailleen, “Kun elävä olento vapautuu aineellisen energian luomasta illuusiosta Jumalan rakastavan palvelemisen avulla, silloin sielu kelvollistuu palaamaan takaisin henkiseen maailmaan Korkeimman Herran luo.”

Ramanuja kuuluu Lakshmista alkaneeseen Sri-sampradayaan kun taas Madhvacarya kuuluu Brahma-sampradayaan. Madhva-acarya ei koskaan hyväksynyt Sankaran ykseysoppeja toistavaa Acyutapreksaa omaksi gurukseen, vaan vastaanotti opastusta suoraan Srila Vyasadevalta.

Madhvacarya perusti oman dvaita-koulukuntansa, jonka mukaan ero Korkeimman ja elävän olennon välillä on ikuinen ja absoluuttinen. Hänen näkökulmastaan Ramanujan visistadvaita-filosofia [jalostettu ykseys] näyttää persoonattomuusfilosofialta [mayavadalta], koska siinä ei ole tarpeeksi selkeästi esitetty eroa jivan ja Ishvaran välillä.

Madhva painotti, että sielun tehtävä ei ole vain palvella Korkeinta, vaan myös ymmärtää olevansa täysin riippuvainen Hänestä. Henkisen elämän täydellistymää ei voida siis saavuttaa omien rajallisten ponnisteluiden avulla, vaan kaikki on riippuvaista Korkeimman rajattomasta armosta.

Herra Caitanya rakastaa hullun lailla Krishnaa.

Havainnoillistava numerojaottelu eri oppien eroista:

0 = buddhismin ateismi “mikään ei ole mitään milloinkaan” – kierrämme samsarassa [sielunvaellus kehosta toiseen] kunnes saavutamme nirvanan [nollatilan, tyhjyyden]

1 = Sankaran ykseys “kaikki on kaikkea samanaikaisesti” – olemme yhtä Jumalan kanssa, aineellinen maailma on harhaa

1 + 1 = Ramanujan jalostettu ykseys “ykseydessä on kahdenlaisia sieluja” – olemme Jumalan palvelijoita, aineellinen maailma on väliaikanen, henkinen maailma on ikuinen. Elämän täydellistymä on rakastaa Jumalaa.

2 = Madhvacaryan selkeä erottelu yksilösielun ja Ylisielun välillä “vain Korkeimman armosta voit saavuttaa täydellistymän” Sama ymmärrys kuin Ramanujalla, korostaen että jiva ja ishvara ovat ikuisesti erilliset. Elävä olento palvelee rakastavasti Korkeinta ja on täysin riippuvainen Hänen armostaan.

108 = Madhavendra Puri ja Caitanya Mahaprabhu nostivat esille kaikista luottamuksellisimman opin: Krishnan rakastavan palvomisen aviollisen rakkauden ja erityisesti erontunteen vallassa. “Rakasta hullun lailla Jumalaa.”