वासांसि जीर्णानि यथा विहाय नवानि गृह्णाति नरोऽपराणि ।
तथा शरीराणि विहाय जीर्णा- न्यन्यानि संयाति नवानि देही ॥ २२ ॥
Sielua ja Ylisielua verrataan kahteen samassa puussa istuvaan lintuun, jotka ovat ystäviä keskenään. Toinen linnuista (yksilöllinen, atomikokoinen sielu) syö puun hedelmiä, ja toinen lintu (Kṛṣṇa) vain katselee ystäväänsä.
Aineellisen puun hedelmät ovat lumonneet toisen näistä kahdesta laadultaan samanlaisesta linnusta, kun taas toinen vain katselee ystävänsä touhuiluja. Kṛṣṇa on ystävänsä tekoja todistava lintu, ja Arjuna on se lintu joka syö. Vaikka he ovatkin ystäviä, toinen on kuitenkin herra ja toinen palvelija. Tämän suhteen unohtaminen saa pienen yksilöllisen sielun lentämään puusta puuhun tai ruumiista toiseen. Jīva-sielu ponnistelee hyvin ankarasti aineellisen ruumiin puussa, mutta heti kun hän hyväksyy toisen linnun henkiseksi opettajakseen – kuten Arjuna, joka vapaaehtoisesti päätti antautua Kṛṣṇalle saadakseen tältä neuvoja – hän vapautuu kaikesta murheesta.
Bhagavad-gītā kuten se on 2.22