Henki ja aine ovat kaksi näennäisen erottamatonta asiaa, jotka muodostavat maailman kuten sen tiedämme. Hengen ominaisuuksia ovat: ikuinen, tiedostava, aina tyytyväinen ja onnellinen. Aineen ominaisuudet ovat vastakkaiset: väliaikainen, tiedostamaton, altis epäsuotuisiin tilanteisiin.
Minä – henkilö, henki – tunnen olevani olemassa. Aistini keräävät tietoa ja kokevat asioita.
Elämä ei aina ole helppoa tai mukavaa, mutta olen taipuvainen välttämään kipua, ja pyrin nauttimaan niin paljon kuin mahdollista. Kun taas kehoni, joka on muodostunut biohajoavasta aineesta, on tullut olemassa olevaksi tiettynä hetkenä ja tulee katoamaan toisena. Jos en laita kehoani liikkumaan, se ei liiku minnekään. Se myös vaatii jatkuvaa huolenpitoa ja ylläpitoa ravinnon ja ympäristön puitteissa.
Se, kuinka päädyin tähän kehoon, on pitkä tarina, mutta jossain vaiheessa – enkä tiedä milloin – minun on lähdettävä kehostani.
Minne menen silloin, on myös toinen tarina – lyhyesti sanottuna: jatkamme joko olemassaoloa aineellisessa maailmassa uudestisyntymän kautta, tai siirrymme alkuperäiseen tilaamme henkiseen maailmaan (huom. kummitukset ja muut ”henkiolennot” ovat aineellisessa maailmassa) – mutta kun minä – sielu – poistun kehostani, lakkaa se toimimasta.
Henki on kaiken perusta, kaikkien elävien olentojen takaa-ajava voima. Ilman henkeä, aine ei voi tehdä mitään. Aine on sitä, mistä kehot on tehty, mistä koko universumi on rakennettu.
Ero hengen ja aineen välillä on samankaltainen kuin auton ajajan ja auton.