Herra Kalki ratsastaa valkoisella hevosellaan läpi maan. Hän on säteilevän kaunis surmatessaan miljoonat kuninkaiksi tekeytyneet roistot. Kalkista leviävä santelipuun ja kukkien sulotuoksu puhdistaa ja muuntaa kaikki viattomat ihmiset, jotka jälleenkansoittavat maan.
Kalki on ainoa Krishnan kymmenestä avatarasta, joka ei ole vielä ilmestynyt. Pyhissä kirjoituksissa ennustetaan, että Herra Kalki syntyy Vishnuyasan poikana Sambhala-nimisessä kylässä. Kaikki inkarnaatiot on ennalta kerrottu pyhissä teksteissä, jotta voimme varmistua heidän aitoudestaan. Jos joku väittää olevansa Krishnan inkarnaatio, hänen täytyy toimintansa lisäksi todistaa oman ilmestymispaikkansa ja perhetaustansa olevansa yhtenevät kirjoitusten kanssa.
Elämme Kali-yugan aikakautta
Tällä hetkellä elämme aikakautta, jota kutsutaan Kali-yugaksi. Kali-yuga kestää 432 000 vuotta, ja se on riidan ja tekopyhyyden aikakausi. Tekopyhyys tarkoittaa sitä, että sanoo yhtä mutta tekee toista. Joku saattaa sanoa olevansa hyvä ihminen, mutta silti valehtelee, huijaa, varastaa tai on julma. Tämä on tekopyhyyttä, ja se on hyvin yleistä tässä ajassa.
Kali-yugana asiat menevät jatkuvasti huonompaan suuntaan. Ihmisistä tulee lyhytkasvuisia, isopäisiä ja heikkoja, eivätkä he elä pitkään. Harva noudattaa enää mitään uskonnollisia periaatteita. Maan päällä on mahdotonta elää, joten kaikki elävät maan alla luolissa. On monia itsejulistautuneita kuninkaita, jotka ovat väkivaltaisia ja epärehellisiä varkaita. Kasvit ja puut ovat kitukasvuisia ja niiden tuottamissa hedelmissä on hyvin vähän syötävää – ne ovat vain kuorta ja siemeniä. Kannibalismi on normaalia, omat vauvat syödään. Hurskaat ihmiset pakenevat metsiin ja luoliin ja syövät mitä sieltä löytävät: hedelmiä, marjoja, sieniä, lehtiä, juuria. Sateita on tuskin lainkaan.
Kali-yugan lopussa Kalki ilmestyy
Kali-yugan lopussa 427 000 vuoden kuluttua Krishna ilmestyy Kalkina suojelemaan hurskaita ja tuhoamaan demonit, ylläpitäen näin uskonnollisia periaatteita.
Herra Kalki, maailmankaikkeuden Herra, ratsastaa maan halki nopealla Devadatta-nimisellä hevosellaan ja miekka kädessään osoittaa voimaansa. Hän loistaa ja säteilee kirkkaasti, ja vauhdikkaasti surmaa miljoonia varkaita, jotka ovat tekeytyneet kuninkaiksi. Raikkaat henkiset tuulet kantavat Hänen suloista tuoksuaan, joka muistuttaa santelipuutahnaa ja suloisia kukkia. Kun demoni-kuninkaat on kukistettu, kaupunkien ja kylien ihmiset puhdistuvat ja heräävät uuteen ymmärrykseen Jumaluuden Ylimmästä Persoonallisuudesta haistellen näitä tuulia, jotka saavat alkunsa Herra Kalkista. Ihmiset saavat jälleen lapsia ja asuttavat maan uudelleen.
Näin Kali-yuga loppuu ja Satya-yuga alkaa taas. Satya-yugana, eli kultaisena aikakautena, ihmiset elävät hyvin pitkään ja ovat hurskaita. Maa tuottaa kaikenlaisia ihmeellisiä hedelmiä, puita, kukkia ja kasveja, ja tarjoaa asukkailleen helposti kaiken, mitä he tarvitsevat. Ihmisten pääasiallista toimintaa ovat henkiset harjoitukset.




