Olipa kerran suuri oppinut, Ramanujacarya, joka lähestyi guruaan ja pyysi saada kuulla salaisen mantran. Guru, Gosthipurna, harkitsi asiaa syvällisesti, mutta oli siltikin vastentahtoinen kertomaan mantraa kenellekään.

Aika ajoin Ramanuja lähestyi häntä, mutta toistamiseen Gosthipurna kieltäytyi. Kun häneltä oli yhteensä kahdeksantoista kertaa evätty vihkimys salaiseen mantraan, Ramanuja tunsi, että hänen sydämessään oli varmasti jokin suuri epäpuhtaus, jonka vuoksi Gosthipurna ei suvainnut armoaan tälle. Alakuloissaan Ramanuja itki epätoivon kyyneliä. 

Kun muut ihmiset kertoivat Gosthipurnalle Ramanujan tilasta, hän liikuttui ja tunsi sääliä nuorta bhaktaa (Herran palvojaa) kohtaan.

Sen tähden, kun Ramanuja tuli taas opettajansa luokse, tämä puhui Ramanujacaryalle ystävällisin sanoin: ”Vain Herra Visnu Itse on tietoinen tämän mantran loistokkuudesta. Nyt tiedän, että olet kelvollinen kuulemaan sen, sillä olet puhdas ja vakaa antaumuksellisessa palveluksessasi Herran lootusjaloille. Tänä aikana en näe ketään muuta, kuin sinut, joka on varteenotettava vastaanottamaan tämän mantran, sillä kuka hyvänsä, joka lausuu sen, on varmasti pääsevä Vaikunthaan kuolemansa hetkellä. Koska tämä mantra on niin puhdas ja pyhä, sitä eivät saa koskettaa kenenkään sellaisen huulet, jolla on aineellisia toiveita. Sen tähden et saa kertoa mantrasta yhdellekään toiselle.”

Neuvottuaan näin Ramanujaa, Gosthipurna vihki hänet tuon kahdeksantavuisen mantran lausumiseen. Ramanuja täyttyi valtaisasta onnentunteesta, kun hän sai lausua tätä ihmeellistä äänivärähtelyä, ja hänen kasvonsa alkoivat loistamaan henkisestä hohdosta. Hän piti itseään kaikista elävistä olennoista siunatuimpana ja kumarsi uudestaan ja uudestaan gurunsa jalkojen juuressa.

Lähdettyään Sri Gosthipurnan luota Ramanuja, nyt onnellisena, suuntasi matkansa takaisin kohti Sri Rangamia. Mutta samalla kun hän käveli, hän alkoi miettimään hänelle annetun mantran voimaa. Hän täyttyi myötätunnosta kaikkia maailman kärsiviä eläviä olentoja kohtaan.

Senpä tähden läheisen Vishnun temppelin muurien vierellä kulkiessaan, hän alkoi kutsumaan kaikkia ohikulkijoita, ”Hei kaikki, tulkaa ystävällisesti kohti Herra Vishnun temppeliä, ja annan teille mittaamattoman arvokkaan jalokiven!”

Viehättyneinä hänen vilpittömään ilmaisuun ja epätavallisiin sanoihin, suuri miesten, naisten ja lasten joukkio alkoi seuraamaan häntä. Huhu kiersi koko kaupungin ympäri, että profeetta, joka voisi täyttää jokaisen kaikki toiveet, oli ilmestynyt.

Lyhyessä ajassa tuo valtaisa joukkio oli kerääntynyt temppelin ulkopuolelle. Väenpaljouden nähdessään Ramanujan sydän paisui ilosta. Hän syleili kahta kanssaan matkustavaa oppilastaan, Dasarathia ja Kuresaa, ja kiipesi sitten muurin päälle ja temppelin torniin.

Kantavalla äänellä hän puhui kokoontuneille: ”Kaikki te olette minulle rakkaampia, kuin oma elämäni. Sen tähden minulla on voimakas toive vapauttaa teidät siitä piinasta ja kärsimyksestä, jonka alaisuudessa me kaikki olemme tässä väliaikaisuuksien maailmassa. Ystävällisesti toistakaa tätä mantraa, jonka olen saanut, ja aion antaa teille. Tehkää näin, ja Herran armo on yllänne.”

Kaikki Ramanujan sanat kuulleet ihmiset huudahtivat innoissaan: ”Kerro meille tuo mantra, ole niin ystävällinen, ja kylvä Herran siunaukset yllemme!”

Silloin Ramanuja lausui syvällä ja voimakkaalla äänellä Gosthipurnalta saadun mantran:

”OM NAMO NARAYANAYA”

Välittömästi väkijoukko vastasi toistaen mantran ja tuottaen yhdessä ukkosenjyrinänkaltaisen äänen. Kahdesti vielä Ramanuja toisti mantran, ja kahdesti väkijoukko vastasi ukkosen lailla.

Sitten jokainen hiljeni ja katsahti toisiinsa sydämissään suuri onnentunne. Tuolloin oli kuin maasta olisi tullut Vaikuntha (Jumalan valtakunta). 

Miesten, naisten ja lasten kasvot olivat ilon täyttämät, ja oli kuin kaikki murheet olisivat poistuneet maan päältä. He, jotka olivat tulleet temppelille toivoen kultaa ja jalokiviä, unohtivat oitis aineelliset toiveensa, ymmärtäen metaforisesti, kuinka he olivat saaneet särkyneiden lasinsirujen sijasta timantteja.

Kun riemukas joukko hälveni, monet tulivat osoittamaan kunnioitusta Ramanujan jalkojen juureen, pitäen itseään suuresti siunattuina, kun saivat näin suuren mantran häneltä. Ramanuja suuntasi sitten kohti Gosthipurnan asumusta, jotta voisi vuorostaan osoittaa hänelle kunnioitustaan.

Ennen kuin Ramanuja ehti paikalle, oli Gosthipurna jo kuullut mitä oli tapahtunut. Hän oli suunnattoman vihainen, tuntien Ramanujan pettäneen hänen luottamuksensa.

Kun Ramanuja lähestyi häntä kahden oppilaansa kanssa, jo ikääntynyt Gosthipurna puhutteli häntä raivosta tärisevällä äänellä. ”Häivy silmistäni, sinä miehistä alhaisin! Olen tehnty suurta syntiä luottaessani kaikista arvokkaimman jalokiven sinun kaltaisellesi mitä epäluotettavimmalle henkilölle. Miksi olet tullut tänne taas, pakottaen minut kasvoihisi katsomisen syntiin? Varmastikin sinun on määrä elää helvetissä lukemattomia elämiä.”

Ilman katumuksen häivääkään Ramanuja vastasi gurulleen mitä nöyrimmällä tavalla: ”Vain sen tähden, että olen jo hyväksynyt kärsiväni helvetissä, rohkenin toimia vastoin käskyäsi. Kerroit minulle, että kuka tahansa, joka lausuu tuon kahdeksantavuisen mantran, varmasti vapautuu. Sen tähden, sanojesi mukaisesti, niin monet ihmiset ovat nyt löytäneet turvan Herra Narayanan lotusjaloista. Jos mitäänsanomattoman henkilön, kuten minun, on sen tähden mentävä helvettiin, ei sillä ole paljonkaan merkitystä, sillä niin moni muu saavutti sen ansiosta Herra Narayanan armon.”

Kuultuaan nämä sanat, jotka täysin paljastavat bhaktan, Jumalan palvelijan, myötätunnon, Gosthipurna oli äimistynyt ja täynnä ihmetystä. Hänen ankaruutensa ja viha katosivat hetkessä, kuten myrskyn puuska, ja hän syleili Ramanujaa syvästi liikuttuneena. Kaikki paikalla olijat ilahtuivat tästä äkillisestä muutoksesta.

Kätensä yhteen liittäen Gosthipurna sanoi Ramanujalle: ”Lapsoseni, en ole koskaan tuntenut ketään niin suurenmoista, kuin sinut. Tästä päivästä lähtien, sinä olet minun henkinen opettajani, ja minä olen sinun oppilas.”

Tarinan moraali:

Tieto on tarkoitettu jaettavaksi. Meidän tulisi parhaamme mukaan jakaa mantrojen loistavaa valoa ja yliaineellista tietoa kaikkien hyödyksi. 

Om Namo Narayanaya

*

Hare Krishna Hare Krishna Krishna Krishna Hare Hare

Hare Rama Hare Rama Rama Rama Hare Hare

*

Hare Krishna – mantra pitää sisällään KAIKKIEN mantrojen siunaukset ja voiman. Sen tähden sitä kutsutaan maha-mantraksi, eli suureksi mantraksi. Lue lisää maha-mantrasta täältä. —> Hare Krishna – mantran merkitys