Sri Ramacandra Kaviraja opiskeli Vrindavanan kuuden Goswamin kirjallisuutta Srinivasa Acaryan alaisuudessa. Srinivasa oli hyvin tyytyväinen nähdessään hänen lempeän ja ystävällisen käytöksen ja syvällisen henkisen luonteen. Seuraavana hyväenteisenä päivänä hän antoi hänelle kasteen Radha Krishna-mantraan. Jonkin ajan kuluttua Ramacandra palasi kotiin vaimonsa luo. Kun Shaktat näkivät, että hän oli ottanut kasteen Vaishnava-traditioon, he suuttuivat. Ramacandra oli kuitenkin järkkymätön. Tilakat vartaloaan koristaen ja japahelmet käsissään hän istuutui heidän eteen ja alkoi äänekkäästi lausumaan pyhää nimeä.

Eräänä päivänä, kun Ramacandra oli palaamassa kotiin kylvettyään Gangesissa, hänen Shakta-naapurit kutsuivat häntä. ”Kaviraja, kuinka voi olla, että olet palaamassa kotiisi, vaikket ole vielä palvonut Herra Shivaa? Isoisäsi oli suuri Shivan palvoja. Oletko luopunut Shivan palvonnasta?”

Ramacandra vastasi: ”Herra Shiva ja Brahma ovat kaksi Sri Krishnan luomien luonnonlaatujen inkarnaatiota. Sri Krishna on kaikkien inkarnaatioiden lähde. Niinpä kun Krishnaa palvotaan, voidaan ymmärtää että kaikkia on palvottu, aivan samalla tavalla kuin puun juuria kastellessa myös sen lehdet ja oksat vahvistuvat. Prahlad, Dhruva, Vibhisana ja muut (jotka olivat pyrkimyksissään voitokkaita) olivat kaikki Sri Krishnan rakkaita palvojia. Sen vuoksi Herra Shiva ja Brahma olivat luonnostaan suotuisia heille, kun taas Ravana, Kumbakarna, Banasura ja muut demonit jotka olivat vain Herra Shivan palvojia, eivätkä Herra Krishnan, kärsivät tuhoisan lopun.

Sastroissa kerrotaan kuinka Herra Brahma kykeni luomaan tämän maailman sen johdosta, että hän oli ensin menestyksekkäästi palvonut Sri Vishnua. Samalla tavoin Herra Shiva on tullut kyvykkääksi tuomaan hyväenteisyyttä tähän maailman sen johdosta, että hänen päänsä päälle on virrannut Herra Vishnun jalkojen pesuvesi, (Ganges)”

Kun Shaktat kuulivat nämä sastrojenmukaiset perustelut, he pysyttelivät hiljaa, kun eivät osanneet vastata.