Vishnun säde & elävä tietosanakirja – Kuka on Bhaktisiddhanta Sarasvati?

Srila Bhaktisiddhanta Sarasvati Thakura, Srila A.C. Bhaktivedanta Swamin henkinen opettaja, ilmestyi  6.2.1874 Jagannatha Purissa. Hänen isänsä Srila Bhaktivinoda Thakura nimesi poikansa Bimala Prasadaksi.

Kun Bimala oli kuusikuukautinen, oli vuotuisen Ratha Yatra-festivaalin aika. Vaunut, joilla Jagannathan alttarihahmo matkusti jumittuivat peräti kolmeksi päiväksi heidän perheen talon eteen.

Bhaktisiddhanta Sarasvatin perhepotretti. Isä Bhaktivinoda keskellä, hänen vasemmalla puolella istuu Bhagavati-vaimo.

Äiti, Bhagavati Devi, kiipesi ylös Jagannathan vaunuun ja asetti vauvan näytille Jagannathan eteen. Lapsi kurkotti kättään koskeakseen Jagannathan lootusjalkoihin. Välittömästi Jagannathalta tipahti kukkaseppele vauvan ylle. Tämän nähtyään papit huudahtivat, “Hari! Hari! Tuosta pojasta tulee varmasti suuri vaishnava!” Tämän kuultuaan Bhaktivinoda Thakura ymmärsi, että Bimala on se Vishnun säde, jota hän oli rukoillut ilmestymään pojakseen auttamaan Krishnatietoisuuden levittämisessä.

Kuva 1900-luvun alulta Ratha Yatra- festivaaleilta Jagannatha Purista. Jagannatha, Baladeva ja Subhadra matkaavat kukin omissa vaunuissaan ja kaikki bhaktat tulevat paikalle juhlimaan ja ylistämään Krishnaa.

Bhaktivinodan perhe eli hyvin onnellista ja Krishnatietoista elämää. Kerran 4-vuotias Bimala Prasad epähuomiossa söi mangoa jota ei vielä oltu tarjottu Krishnalle. Bhaktivinoda torui poikaansa, joka otti isänsä kevyet nuhteet raskaasti. Hän piti itseänsä loukkaajana, ja vannoi, ettei enää ikinä söisi mangoa, eikä hän syönyt.

Lapsuudessaan hän opiskeli ahkerasti, ja sisäistikin nopeasti vedat. Hän myös luki isänsä kirjoittamia filosofisia teoksia ja 7-vuotiaana oppi ulkoa Bhagavad-gitan. Tuolloin Bhaktivinoda ryhtyi opettamaan Bimalalle kirjojen oikolukua ja painantaa, sekä antoi hänelle palvottavaksi Kurmadevan alttarihahmon, joka oli löytynyt Kalkutasta rakennustyömaan kaivauksilta (Kurma on Krishnan kilpikonna-inkarnaatio). Bimala Prasadaa ruvettiin kutsumaan “eläväksi tietosanakirjaksi”.

Isänsä ohjauksesta 26-vuotias Bimala Prasad pyysi saada kasteen Gaurakisora Das Babajilta, arvostetulta vaishnava-erakkomunkilta. Bimala oli jo suuresti oppinut ja kouluja käynyt, kun taas Gaurakisora Das Babaji osasi juuri ja juuri lukea. Tämä todistaa sastrojen lausunnon:

“Vain noille suurille sieluille, joilla on järkkymätöntä uskoa sekä Herraan että henkiseen mestariin, paljastuvat itsestään kaikki vedojen merkitykset.

– Svetasvatara Upanisad 6.23

Gaurakisora Das Babaji, arvostettu vaishnava, joka hurmioituneena lausui pyhää nimeä jatkuvasti.

Nöyrä Gaurakisora kieltäytyi moneen otteeseen antamasta kastetta, mutta kun Bimala Prasad lopulta seisoi Gangesin rannalla valmiina hyppäämään sen virran viemäksi, tuli Gaurakisora hänen luokse tuntien tulevan oppilaansa sydämen ja suostui ottamaan hänet oppilaakseen. Gaurakisora Das Babaji sanoi Bhaktisiddhantalle: “Keskity saarnaamaan vain absoluuttista totuutta.”

Aiemmin Gaurakisora oli myös sanonut, “Herra Caitanya sanoi, että aineellinen arvostus on äärimmäisen merkityksetöntä verrattuna Korkeimman Herran antaumukselliseen palveluun.”

31-vuotiaana Bhaktisiddhanta vannoi valan lausua miljardi pyhää nimeä. Hän asui majassa, ei käyttänyt kenkiä ja eli muutoinkin hyvin askeettisesti. Hän lausui päivittäin vähintään 192 kierrosta Hare Krishna-mantraa samoilla japahelmillä joilla hänen isänsä Bhaktivinoda oli täyttänyt saman valan. Tämän noin yhdeksän vuoden ja neljän kuukauden aikana hän söi pelkkää riisiä, joskus mustapippuria.

Srila Bhaktisiddhanta Sarasvatista tuli pelätty saarnaaja ja hän ansaitsi itselleen tittelin ‘Nrsimha Guru’. Hän oli niin oppinut ja periksiantamaton, ettei kukaan spekulatiivisen uskonnon, kastijärjestelmän tai filosofian edustaja kyennyt inahtamaankaan hänen edessään – niin perinpohjaisesti hän kumosi heidän valheelliset väittämät sastrisella [ilmestyskirjojen mukaisella] puhtaalla tiedollaan. Mayavadi-koulukunnan edustajat vaihtoivat kadullakin puolta, ettei heidän tarvitsisi kohdata häntä.

Srila Bhaktisiddhanta pyrki yhdistämään neljä vaishnava-sampradayaa [koulukuntaa]. Hän oli peloton, rohkea, täynnä hyviä ominaisuuksia ja hurmiollista rakkautta Jumalaa kohtaan.

Srila Bhaktisiddhanta halusi, että koko maailma voisi kuulla ja hyötyä Gauranga Mahaprabhun opetuksista. Sen vuoksi hän perusti dynaamisen mission – liikkeen – Gaudiya Mathan, jonka avulla ajaa tätä jaloa aatetta. Yhteensä 64 Gaudiya Matha – keskusta perustettiin ympäri Intiaa. Bhaktisiddhanta Sarasvati kastoi lukuisia oppilaita, joista parhaimpia lähetettiin yli merten Englantiin ja Saksaan saarnausretkille.

Elämänsä aikana hän matkusti paljon luennoimassa ja opettamassa Herra Caitanyan viestiä. Hän julkaisi lukemattomia kirjoja ja lehtiä, mukaan lukien päivittäisen ‘Nadia Prakashin’. Kun ihmeteltiin, miksi julkaista joka päivä Krishnatietoinen lehti, Bhaktisiddhanta vastasi, “Jos joku merkityksetön kaupunki voi päivässä tuottaa viisi sanomalehteä, niin miksemme me julkaisisi sanomalehteä joka sekunti ikuisesta iki-nuoresta yliaistillisesta Jumaluuden Ylimmästä Persoonallisuudesta, joka asustaa rajattomalla henkisellä planeetallaan, Goloka Vrindavanassa?”

Sajjana Tosani-lehti, eli ‘the Harmonist’ oli yksi Bhaktisiddhantan säännöllisistä julkaisuista.

Hän oli uraauurtava ja innovatiivinen sekä innokas hyödyntämään kaiken mahdollisen Herran palvelukseen – yukta-vairagyan periaatteiden mukaisesti. Hän toisinaan käytti länsimaista pukua ja jopa matkusti automobiililla, mitä monet sadhut suuresti paheksuivat. Hän ennusti, että ulkomaalaiset tulisivat oppimaan bengalia vain jotta he voisivat nauttia Srila Krishnadasa Kavirajan tarjoamasta nektarista Caitanya Caritamritan sivuilla.

Seuraten isänsä jalanjäljissä hän opetti daivi-varnashramaa, eli hän halusi harmonisoida yhteiskuntarakenteen tarjoamalla kaikille henkistä onnea ja tyytyväisyyttä vedojen opettaman elämäntavan ja Jumalan antaumuksellisen palvelun kautta.

Englantilaiset Vinoda Vani Devi Dasi ja Vishnu Priya Devi Dasi olivat Srila Bhaktisiddhantan ensimmäiset naispuoliset oppilaat Intian ulkopuolelta.

Vuonna 1922 nuori Abhay Caran (tuleva Bhaktivedanta Swami) tapasi ensimmäistä kertaa henkisen opettajansa, Srila Bhaktisiddhanta Sarasvati Thakuran. Hän hyväksyi Bhaktisiddhantan heti sydämessään gurukseen, ja sai ohjeen viedä Gauranga Mahaprabhun opetukset ja Krishnatietoisuuden kaikkialle maailmaan – saarnata englanniksi.”

Srila Prabhupada tapasi henkisen opettajansa 1922, mutta vasta 11 vuoden kuluttua vastaanotti virallisen kasteen, saaden nimen Abhay Caranaravinda – ‘Peloton turvautuen Krishnan lootusjalkoihin’

Juuri ensimmäisen poikansa saanut Abhay Caran ryhtyi aktiivisesti tukemaan Gaudiya Mathaa ja kirjoittamaan englanniksi Krishnatietoisia artikkeleita. Hänen suunnitelmansa oli kerätä varoja, jotta hän voisi lähteä Amerikkaan saarnaamaan. Krishna kuitenkin osoitti suosionsa ottamalla häneltä kaiken pois. Sannyasan elämänvaiheeseen siirtyen Srila Prabhupada vetäytyi Vrindavanaan rukoilemaan ja kääntämään Srimad Bhagavatamia. Kun ensimmäinen laulu oli painettu, hän sai vapaalipun rahtilaivalle, joka oli matkalla New Yorkiin, ja loppu on historiaa.

Uskollinen oppilas Srila Prabhupada käytti koko elämänsä täyttääkseen henkisen opettajansa, Srila Bhaktisiddhanta Sarasvatin, antaman ohjeen: “Saarnaa englanniksi ja vie Gauranga Mahaprabhun viesti maailmalle!”

Nuori Abhay Caranaravinda omistautui kirjoittamaan Krishnan antaumuksellisesta palvelemista edeltävien acaryoiden ohjauksessa.

Huikean menestyksekkään elämänsä viimeisinä päivinä Bhaktisiddhanta Sarasvati kutsui koolle läheisiä oppilaitaan ja siunasi heitä vuolaasti anten heille ohjeeksi: “Äärimmäisen innokkaina teidän tulee saarnata Rupa-Raghunathan viestiä. Meidän lopullinen määränpäämme on tulla pölyhiukkaseksi, joka koskettaa Rupa Goswamin seuraajien lootusjalkoja. Pysytelkää yhdessä uskollisina henkiselle opettajallenne tyydyttääksenne Jumaluuden Ylimmän Persoonallisuuden aisteja. Älkää luopuko Harin palvonnasta edes satojen vaarojen alla, satojen loukkausten, tai satojen rangaistusten uhalla. Älkää lannistuko kun näette, että suurin osa tämän aineellisen maailman ihmisistä ei halua vastaanottaa Krishnan vilpitöntä palvelemista. Älkää ikinä luopuko  Krishnatietoisuudesta keskustelemisesta ja ylistämisestä, sillä ne ovat oma henkilökohtainen bhajananne [rukous/harjoitus] ja teidän kaikki kaikessa. Olemalla nöyrä kuin ruohonkorsi ja kärsivällinen kuin puu, jatkuvasti ylistäkää Haria.”

Vuonna 1937 tammikuisena varhaisaamuna Bhaktisiddhanta Sarasvati jätti kehonsa. Hänen samadhinsa sijaitsee Mayapurissa.

Tässä muutamia riipaisevia säkeitä tämän mahtavan nöyrän vaishnavan sulkakynästä. Laulun nimi on Dusta Mana, ‘Kurja mieli’:

1) Oi kurja mieli! Millainen vaishnava oikein luulet olevasi? Sinun teeskentelevä yrityksesi lausua Harin pyhää nimeä syrjäisessä paikassa on vain keino saavuttaa valheellista arvostusta ja maailmallista mainetta. Se ei ole muuta kuin puhdasta tekopyhyyttä.

2) Tuollainen aineellinen maine on yhtä kuvottavaa kuin sian uloste. Etkö tiedä, että se on pelkkä Mayan luoma harhan kuvajainen? Mitä hyötyä on päivin ja öin mietiskellä suunnitelmia rikkauksista ja naisista nauttimiseksi? Kaikki nämä asiat ovat vain väliaikaisia.

3) Kun pidät rikkauksiasi ominasi, luovat ne sinulle alati lisäntyviä toiveita niistä nauttimiseksi. Sinun rikkaudet tulisi käyttää Madhavan – rikkauden Herran – palvelukseen. Ei myöskään ole oikea asemasi syventyä himoitsemaan naisia, joiden ainoa oikea omistaja on Herra Yadava [Krishna].

17) Syvenny aina Sri Radhan palvelukseen, ja pitäydy aineellisen aistinautinnon säälimättömän käärmeen tavoittamattomissa. Herraa ylistävään kirtanaan osallistumisen kunniaa ei ole tarkoitettu avittamaan ketään omakohtaisen tunnettavuuden tavoittelussa. Oi mieli, miksi sitten olet hylännyt Radhan ikuisena palvelijana olemisen voidaksesi vetäytyä syrjäisään paikkaan harjoittamaan valheellista menetelmää, niin kutsuttua bhajanaa?

19) Srila Bhaktisiddhanta Sarasvati (Radhan ja Hänen rakkaan Krishnan palvelija) aina toivoo kirtanaa, ja hän rukoilee kaikkia lujaäänisesti laulamaan Herra Harin nimiä. Krishnan nimien yhteisen ylistämisen [sankirtanan] yliaistillinen voima herättää itsestään oman henkisen muodon mukaisen [siddha-svarupan] Herran ja Hänen ylhäisten leikkien muistamisen. Vasta tuolloin on mahdollista vetäytyä syrjäiseen paikkaan ja omistautua Heidän Ylhäisyyksiensä luottamukselliseen palvontaan.

Sri Caitanya Mahaprabhu & Sri Sri Radha-Gandharvika-Giridhari