Srinivasa saapui Vrindavanaan, jossa hän vieraili kaikissa kahdessatoista metsässä ja sai kasteen Gopala Bhatta Goswamilta. Sri Jiva Goswami opetti hänelle Gaudiya Vaishnavismin filosofian. Tunnustaen Srinivasan oppineisuuden, myönsi Sri Jiva hänelle acaryan arvonimen.
Sri Jivan siunauksilla Srinivasa ja tämän kaksi ystävää Shyamananda Prabhu ja Narottama Dasa Thakura olivat Krishnatietoisuuden saarnaamisen edelläkävijöitä. He muodostivat ensimmäisen yliaistillisten kirjojen levitysryhmän. Härkävankkureilla matkaten he kuljettivat Goswamien kirjallisuutta Vrindavanasta kaikkialle Bengaliin ja Orissan seudulle.
Srinivasa Acarya kastoi monia oppilaita, kuten esim. Ramacandra Kavirajan. Srinivasa kirjoitti antaumuksellisia bhajan-lauluja, joista tunnetuin on Sad Goswami Astakam [kahdeksan ylistävää säettä kuudelle Goswamille]. Hän loi uuden erityisen kirtanatyylin. Toisinaan kun hän johti kirtanaa, lauloi hän niin kauan, että menetti lopulta äänensä.
Aktiivisen saarnaamisen, kirjoittamisen ja laulamisen lisäksi Srinivasa harjoitti intensiivistä raganuga-bhajanaa. Raganuga-bhajana on spontaania Radhan ja Krishnan palvelua Vrindavanan ikuisten asukkaiden hengessä. Monesti kun hän tuli takaisin ulkoiseen tietoisuuteen harjoitettuaan manasi-sevaa, toi hän ihmeen lailla mukanaan oikeita fyysisiä palvelustarvikkeita. Manasi-seva tarkoittaa mielen avulla sisäisesti Radhan ja Krishnan meditatiivista palvelemista oman alkuperäisen muotonsa oivaltaneena, ja se on todella korkea itseoivalluksen taso.
Kerran tuollaisessa meditaatiossa Srinivasa asetti Gauranga Mahaprabhun istumaan jalokiviupotuksin koristellulle valtaistuimelle. Sitten hän palvoi Herraa kultakahvaisella camara-huiskulla ja antoi tälle viisi kukkaseppelettä. Tyytyväisenä bhaktaansa Gauranga antoi yhden seppeleistä takaisin Srinivasalle, joka silloin säpsähtäen heräsi meditaatiostaan, seppele kaulallaan.
Eräänä toisena kertana Srinivasa oli alkuperäisessä muodossaan Mani-manjarina katselemassa Srimati Radharanin, Sri Krishnan ja gopien Holi-leikkiä, jolloin he riemukkaasti heittelevät toistensa päälle värikkäitä pulvereita. Gopit pyysivät Mani-manjaria liittymään heidän puolelleen taistelussaan Krishnaa vastaan. Jopa maa tärisi heidän näin rajusti leikkien, ja silloin Srinivasa taas heräsi meditaatiostaan. Hän oli päästä varpaisiin värjäytynyt eksoottisilta tuoksuviin sateenkaaren sävyihin, jotka olivat tulleet hänen mukanaan henkisestä maailmasta.
